tiistai 29. heinäkuuta 2014

Päivän tärkeimmät ilmoitukset

Viime syksyllä löysin ihanan, vanhan sanomalehden näköistä lahjapaperia. Taika-lehdessä (en millään muista minkä vuoden lehdessä) oli kerran ohje paperikankaan tekemiseen, ja tämän lahjapaperin nähtyäni tiesin sen kuuluvan juuri tällaiseen kassiin. Koska mikään ei ole niin viihdyttävää kuin lukea vanhojen lehtien mainoksia ja ilmoituksia; niissä kun on Teitittelymuodot kohdillaan! Kassi on suloinen, mutta ei kestä kuljettaa kauheaa määrää kirjoja kerrallaan. Siis sellainen pyhäkassi. Vain harvoihin ja valittuihin tilaisuuksiin tai kantamuksiin.


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kun Offi ei auta

Varmoja kesän merkkejä on kaksi: 1. virkkaus ja 2. ompelu. Jälkimmäinen on tänä kesänä ollut isommassa roolissa kuin ensimmäinen. Toukokuussa minua taisi puraista ompeluitikka, kun kävin Eurokankaassa ostamassa kirjaimellisesti kasan kankaita. Osa kankaista on vielä kaapissa odottamassa vähän viileämpiä ompelupäiviä.


Ihana fiftarihame <3 Malli on lehdestä Suuri käsityö 4/2014.



Eipä sitä silloin kesäkuun +4 asteen päivinä tiennyt, että tänä kesänä tarvitaan ihan oikeasti hellemekkoa! Tämäkin mekko on Suuri käsityö -lehdestä 4/2014.


Ompeluitikan purema taitaa nyt olla sitä luokkaa, että siihen ei pahemmin muu auta kuin ompelu. 


Takaisin ruotuun!

Mitä? Viimeisestä postauksesta jo useampi kuukausi? Hiljaiseloa on siis ollut blogin puolella, mutta ei allekirjoittaneella. Remppaa on tehty siihen malliin, että pelkäsin jo vasaran pysyvän paremmin kädessä kuin neulepuikkojen. Erittäin hälyyttävää siis! Siispä täytyy tähän ens alkuun esitellä alkukesän tuotos: NEULEPAITA.


Malli on lehdestä Suuri käsityö 5-6/2013. Keltainen ei ole koskaan ollut suosikkivärini, mutta siinä alkukesän kylmyydessä tuli sitten valittua aurinkoinen väri. Eikä se oikeastaan hullumpi ole, pinttyneet tavat on välillä hyvä rikkoa. Paita valmistui nopeasti; malli oli helppo ja lanka paksu.

Olen tässä remontin edetessä oppinut vasaran anatomian lisäksi sen, että kiireellä ei kannata asioita tehdä. Kauhukseni olen huomannut olevani kauhean malttamaton; kaikki pitäisi saada äkkiä valmiiksi. Hassua sinäänsä, sillä käsityöihmisenä luulisi minun olevan kuin viilipytty.. Kiitos siis mummuni karjalaisuuden, mie on ain vähän hättäine.