perjantai 22. marraskuuta 2013

Sähköttömyyden hyvä puoli

Sunnuntaina myrskysi sen verran, että sähköt olivat poikki kokonaisuudessaan kuusi tuntia. Korujen tekoa se ei haitannut, sillä kynttilänvalossa näkee tarpeeksi hyvin. Ei haitannut tuuli eikä sade. Onneksi kaikkia käsitöitä ei tehdä sähköllä!

Korussa on käytetty puu- ja lasihelmiä sekä hopeoituja metalliosia.

Pakkaspäivä

Kun lumi narskuu kengän alla, sormia ja nenän päätä paleltaa, on varmasti tullut talvi. Pimeän ja sateiden syksyn jälkeen kaipaan niitä kuulaita talvipäiviä. Sellaisia, kuin tämä koru. Helminä jadet, kirkkaat lasihelmet, foliohelmet ja hopeoidut metalliosat.

Neiti Aika

Lähtöajatuksena on tehdä neutraali kellokoru. Siispä tämä koru muodostuu howliiteista, kirkkaista ja harmaista lasihelmistä. Passaa sitten ihan minkä värisen puseron kanssa tahansa!

Salmiakkipäivä

 Ovaalit musta-valkoiset lasihelmet inspiroivat tähän koruun. Ja eihän sille mitään voi, että huurrelasit sopivat tähänkin koruun niin hyvin. Kulmikkaat mustat lasihelmet muistuttavat sen verran salmiakkiveneitä, että taidanpa tänään ostaa salmiakkia kaupasta.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Maitokahvia

Vitsit kun tykkään antiikkipatinoiduista metalliosista! Tähän koruun ne istuivat täydellisesti. Kuva hieman vääristää värejä (kiitos pimeän päivän..). Kirjavien lamppuhelmien ja natinkia-natinkia-metalliosien lisäksi korussa on savunharmaita ja mustia lasihelmiä. Alan tässä pikkuhiljaa valmistautua joulumyyjäisiin. Tämäkin koru siis päätyy myyjäispöydälle.

Viime yönä oli satanut lunta

Ja mieli on heti paljon valoisampi! Marraskuu on pahin kuukausi sen pimeyden takia. Siispä tein pimeyttä vastustaen kirkkaista lasihelmistä, harmaista säröistä ja huurrelaseista korusetin. Harmaat säröt muistuttavat siitä tosi asiasta, että lumi sulaa pois..


Mihin se lokakuu meni?

Niinpä! Oliko lokakuuta ollenkaan tänä vuonna? Työkiireet ja remppa kotona taisivat imaista sen verran mukaansa, että en saanut kyseisen kuukauden aikana juuri mitään julkaistavaa aikaiseksi. Paitsi tämä lyhyt pöllöriipuksinen kaulakoru.

Tein korun tilauksesta. Pyyntönä oli 40 senttinen musta-valkoinen koru, jossa olisi pöllöriipus. Voilá, tässäpä se! Punakat kuvat kertovat siitä, että vuoden pimeä kausi on alkanut..